Musiikkikoulu

Aloitin sellonsoiton opiskelun 5-vuotiaana

Olen Ilkka Kauppi ja aloitin sellonsoiton Riihimäen musiikkiopistossa 5- vuotiaana vuonna 1981. Vanhempani olivat ovelia, he eivät kysyneet haluanko alkaa soittamaan jotakin soitinta vaan kysyivät ainoastaan, että mitä soitinta haluaisin alkaa soittamaan. Valitsin sellon sen hienon piikin vuoksi. Ennen sellonsoiton aloittamista esiinnyin paljon kotona vanhempien ja sukulaisten iloksi taiteilijanimellä Helvis säestäen itseäni pahvisella leikkikitaralla, jonka olin itse tehnyt ja leikannut ja koristellut pupujussitarroilla. Esiintymisasu oli usein pitkät kalsarit, sheriffiliivit sekä lierihattu.

Sellonsoitosta olin aluksi hyvin innostunut, mutta soitettuani muutaman vuoden alkoi motivaatio rakoilla. Kaverit olisivat olleet tärkeämpiä, enkä millään löytänyt intoa harjoitella selloläksyjä päivittäin. Äitini piti huoneessani munakelloa joka oli säädetty puoleen tuntiin ja minun oli määrä harjoitella tuo puoli tuntia päivittäin. Ei mennyt kauan kun tajusin, että munakelloa voisi siirtää äänettömästi taaksepäin ja näin sain kuin sainkin puolen tunnin ajan rukattua 20 minuuttiin tai joka tapauksessa edes hieman lyhyempään aikaan kun tuo puoli tuntia. Harjoittelun jälkeen tulin reippaana poikana huoneestani polleasti ilmoittamaan äidilleni, että aika oli taas kulunut hirmu nopean tuntuisesti sinä päivänä sellonsoiton parissa. Äitini kyllä tiesi jo kuulon perusteella, että huoneessa ei intoa puhkuen harjoiteltu. Usein hän huusi minulle keittiöstä, että ”nukutko kun ei kuulu mitään?”.

Motivaation ailahtelua jatkui läpi murrosiän.

Murrosikäisenä kävin tunnilla rullalaudalla ja isäni toi sellon jo opistolle valmiiksi odottamaan ja haki sen myöhemmin minun jo poistuttua laudan kanssa aiemmin takaisin kavereiden luo. Tuo viikoittainen sellotunti oli usein ainoa hetki viikosta kun koskin selloon. Onneksi opettajani Eero Lepola oli pitkäjänteinen eikä alkanut painostamaan minua. Olisin varmasti lopettanut, jos olisin joutunut tekemään yhtään enempää. Kaverini naureskelivat sellonsoittoharrastukselleni kun olin yläasteikäinen. Siksi en soittanut kuin pakon edessä. Vanhempani olivat päättäneet, että saan lopettaa harrastuksen sitten kun olen suorittanut I-tutkinnon sellon soitossa. Siihen aikaan tämä tutkinto oli 3/3 jälkeinen eli musiikkikoulun päättötutkinto.

Soittelin mieluusti tuohon aikaan bändissä, sähköbassoa pääosin, mutta myös joskus rumpuja ja joskus jopa lauloin. Musiikkityylit vaihtelivat death metallista punkkiin ja sen jälkeen Jimi Hendrix- ja Rollling Stones- painotteisten bändien kautta rautalankaan ja pop musiikkiin. Klassinen musiikki ei kiinnostanut silloin ollenkaan.

Aloin kiinnostua soittamisesta oikeasti.

Yläasteen lopulla aloin tulla tilanteeseen, jossa alettiin kysellä ammatinvalintakysymyksiä. Mietin musiikkia, koska mikään muu ei kiinnostanut. Menin lukioon, jossa tuplasin ensimmäisen luokan saatuani neljät ehdot. Vietin aikaa bändikämpällä päivisin, enkä usein mennyt kouluun ollenkaan. Edelleen rock-musiikki oli numero yksi. Nyt kuitenkin alkoi jo sellonsoitosta saadut taidot näkyä ja pystyin helposti kuuntelemaan kaikki bassolinjat levyiltä ja soittamaan tarkasti, kuten lempiyhtyeitteni basistit. Aloin todella kiinnostua soittamisesta oikeasti. Raahasin jopa sellon bändikämpälle muutaman kerran. Sain kuin sainkin lukion lopulta läpi C:n papereilla mutta nyt edessäni oli todellinen pulma ammatin suhteen.

10 tunnin harjoittelulla sinusta tulee hyvä sellisti – tein mitä opettaja käski.

Olin vielä Riihimäen musiikkiopistossa kun opistolle tuli vieraileva opettaja Espoosta joka piti kaikille sellisteille ryhmätunnin. Minäkin soitin jotain ja tämä vieraileva opettaja Heikki Pekkarinen kommentoi soittoani kertomalla, että Helsingissä samalla tasolla kuin minä soitettiin jo viimeistään kymmenvuotiaana. Tämäkös otti minua päähän. Kysyin voisinko alkaa sellistiksi ja Heikin vastaus oli tyly: ” Sinusta ei voi tulla sellistiä. Olet liian vanha tasoosi nähden, sinulla on suuria puutteita soitossasi ja asentosi ja tekniikkasi ovat täysin poskellaan. Jos kuitenkin alat harjoitella vähintään kymmenen tuntia päivässä ja teet juuri niin kuin minä sanon, justiin eikä melkein, niin saatat ehkä hyvällä tuurilla saada jonkin opiskelupaikan jostakin konservatoriosta kaukana pääkaupunkiseudulta”. Tämä puhe nostatti haluni näyttää tuolla miehelle taivaan merkit ja menin hänen oppilaakseen Espoon musiikkiopistoon. Tällöin aloitin itse asiassa armeijan Hämeenlinnan jääkärirykmentissä ja pääsin sitten alokaskauden jälkeen soittokuntaan. Koska sellistiä ei juuri soittokunnassa tarvittu ja joukossa oli taitavia jazz muusikoita varusmiehien joukossa jotka soittivat mukana soittokunnan harjoituksissa, jäin minä vähälle huomiolle. Luimuilin vältellen vastuuta sillä halusin laittaa kaiken aikani sellonsoiton harjoitteluun. Harjoittelin joka päivä 8-14 tuntia. Tein kuten Heikki käski ja pistin kaikki peliin. Kävin kerran viikossa Espoossa soittotunnilla ja muun ajan harjoittelin lakkaamatta. Olin alkanut kasvaa mieheksi. Tämä vuosi avasi paikan Tampereen konservatorioon jossa aloin opiskella heti armeijan jälkeen.

Sibelius-Akatemiaan haluamalleni opettajalle.

Tampereelta aloin sitten hakea Sibelius-Akatemiaan, jossa minulle sanottiin ensimmäisellä hakukerralla että olin liian vanha. Tuolloin olin 20 vuotias, mutta tasoni ei vastannut muiden ikäisteni tasoa. Aloin kuroa kiinni ikätovereitani ja harjoittelin kaiken ajan, joulut ja muut pyhät mukaan lukien. Päätin etten lepäisi ennen kuin saisin muut ikäiseni kiinni. Hain lopulta viisi kertaa Sibelius-Akatemiaan ja pääsin lopulta sisään 25-vuotiaana historian vanhimpana sisään otettuna sellistinä ainakin siihen asti. Helsingissä naurettiin että kevään varma merkki on se että Kauppi saapuu toukokuussa sellokoteloineen pääsykokeisiin. Työ palkittiin. Pääsin Heikki Rautasalon selloluokalle jonne halusinkin. Nuori mies oli iloinen ja elämä hymyili.

Tampereella tapasin Jaanan ja asuimme hetken yhdessä Helsingissä saatuani paikan Sibelius-Akatemiasta, mutta sitten muutimme takaisin Tampereelle ja vuokrasimme omakotitalon jotta pystyimme harjoittelemaan vapaasti. Kävin tunneilla Helsingissä ja suoritin muitakin aineita kauempaa käsin. Jyväskylästä minulle sitten tarjottiin 2. soolosellistin sijaisuutta vuodeksi ja aloin käydä Tampereelta käsin Jyväskylässä töissä. Jaanalla oli opetustyö Tampereella, siksi emme heti muuttaneet pois. Ollessani sijaisena Sinfoniassa soitimme ensimmäisiä konsertteja Jyväskylän maalaiskunnassa. Mustan että ajoimme orkesterin kanssa bussilla pitämään koululaiskonsertteja johonkin päin maalaiskuntaa ja ajoimme Jyväskylästä ulos kyltin ohi jossa luki ”Jyväskylän mlk”. Muistan ajatelleeni että täällä en ikinä asuisi. Olinhan jo hieman maistanut pääkaupungin tunnelmaa. Nyt meillä on tuolla samaisella alueella itse rakennettu omakotitalo enkä halua lähteä sieltä minnekään.

Työni Jyväskylän Sinfoniassa on antoisaa ja haasteellista.

Harrastuksesta tuli siis lopulta ammatti, kaikkien mutkien jälkeen. Työskentelen soolosellistinä edelleen Jyväskylä Sinfoniassa ja pidän työstäni todella paljon. Opetan myös Jyväskylän ammattikorkeakoulun sello-opiskelijoita sekä osan PiaCellon sello-oppilaista. Työ orkesterissa musiikin parissa on antoisaa ja haasteellista. Pidän esiintymisestä ja musiikista, joten työni sopii minulle erittäin hyvin. Elämään mukaan on tullut sittemmin myös kaksi ihanaa tytärtä sekä musiikkikoulu PiaCello, joten olen jatkuvassa oppimisprosessissa edelleen. Vaikka Jaana johtaa PiaCellon toimintaa, olen itse mukana vahvasti toiminnassa. En koskaan ajatellut että yrittäjyys tulisi olemaan näin läheinen osa elämääni. PiaCellon laajennuttua nopeasti, olen kuitenkin joutunut tarttumaan haasteisiin, johon en ole saanut koulutusta. Työ on kouluttanut tekijäänsä ja PiaCellon pyörittäminen Jaanan kanssa on jo pitkään tuntunut omalta. Olemme olleet iloisia saadessamme nähdä lasten innon soittaa ja laulaa, sekä innon kehittyä ja oppia. Kysyntää musiikkiharrastukselle on ollut, joten olen kokenut työn olevan tärkeää ja merkityksellistä. Musiikki on hyvä ja kehittävä harrastus monella tasolla ja olen iloinen saadessamme tarjota kaikille halukkaille mahdollisuuden osallistua kokemaan musiikkia kullekin itselleen sopivalla tavalla.

Musiikki on iloinen asia ja kuuluu kaikille. Tule sinäkin joukkoomme!